Sarjula voittoon, Eskelinen sarjajohtoon

Rally Trophy -sarja jatkui viime lauantaina 51. Pohjola -rallin merkeissä. Ouluun oli lähtenyt pisteistä taistelemaan yhteensä 29 sarjan kuljettajaa. Keliolosuhteet olivat hyvinkin talviset, sillä edeltävän yön lumisade toi reitille runsaasti uutta lunta jo olemassa olevan lisäksi. Sarjajohdossa ennen Oulua oli Tuomas Levänen, ennen Ilkka Marttista ja Jani Soukkaa. Kaksi viimeisintä eivät tosin olleet Oulussa mukana.

Kilpailu avattiin reilun yhdentoista kilometrin mittaisella pätkällä, josta nopeimmin selviytyi Sami Sarjula tehden peräti 10 sekunnin pohjat Mikke Yrjölään nähden. Yrjölän jälkeen oli hieman tiukempaa, sillä viiden sekunnin sisään mahtuivat Tuomas Levänen, Jorma Eskelinen ja Kimmo Järvisalo. Toisella juuri alle 15 kilometrin pituisella pätkällä pohjat kirjattiin Eskeliselle, mutta Sarjula hävisi vaivaiset 0,9 sekuntia. Koko kärkiviisikko, Järvisalo, Yrjölä ja Pasi Laaksomaa, mahtui kahdeksan sekunnin sisään.

Tauolla kärjessä oli Sami Sarjula, 11,5 sekunnin erolla Jorma Eskeliseen. Kolmantena ja junioreista nopeimpana Mikke Yrjölä 15,5 Sarjulaa jäljessä. Kärkiviisikossa mukana olivat vielä Kimmo Järvisalo ja Pasi Laaksomaa. Tauon jälkeen oli ohjelmassa vielä kolme erikoiskoetta.

Kolmantena erikoiskokeena oli päivän pisin erikoiskoe, pituutta 17,48 kilometriä. Pohjat kirjattiin autonsa ensimmäisen pätkän ulosajon jälkeen toimivammaksi saaneen Mikko Heikkilän nimiin. 1,1 sekuntia hävisi Mikke Yrjölä ja vaivaiset 0,5 sekuntia Yrjölästä Pasi Laaksomaa. Vain parin sekunnin sisällä Yrjölästä olivat myös Levänen ja Sarjula. Seuraava erikoiskoe oli kakkospätkä uudestaan ja Heikkilä jatkoi pohja-aika tehtailua. Tällä kertaa eroa Kimmo Järvisaloon tuli 2,5 sekuntia ja Laaksomaahan 3,9 sekuntia. Viiden kärkeen mahtuivat tällä kertaa vielä Yrjölä ja Eskelinen. Viimeiselle pätkälle lähdettiin silti Sami Sarjulan johdossa, eroa 8,7 sekuntia Mikke Yrjölään. Vain 0,3 sekuntia Yrjölästä oli Jorma Eskelinen. Kimmo Järvisalo oli Eskelistä perässä 5,8 sekuntia ja Pasi Laaksomaa Järvisaloa 3,2 sekuntia perässä.

Viimeisenä erikoiskokeena oli perinteinen Sanginjoen pätkä, jonka valtias oli edellisten pätkien tapaan Mikko Heikkilä. Pohjat tulivat 1,7 sekunnin erolla Jorma Eskeliseen. Kolmanneksi nopein Anssi Koskela 7,1 sekuntia Heikkillälle hävinneenä ja neljännen sijan jakoivat Jere Paananen sekä Kristian Kärpänen vain 0,6 sekuntia Koskelalle hävinneenä. Eskelisen hyvästä yrityksestä huolimatta, voitto kirjattiin Sami Sarjulalle 2,4 sekunnin erolla. Kolmanneksi ajoi Kimmo Järvisalo 19,3 sekuntia hävinneenä, neljäs, ja nopein juniori, Mikke Yrjölä häviten 24,9 sekuntia ja viides Pasi Laaksomaa 25,2 sekuntia Sarjulalle hävinneenä.

V1600 luokassa oli mukana pelkästään junioriluokan kuljettajia, yhteensä 10 kappaletta. Tauolle tultiin edellisen kisan junioriluokan voittajan, Annina Noson johdolla. Eroa Erkka Lindstedtiin oli vain 2,9 sekuntia ja kolmantena oli kakkosella pohjat tehnyt Jerry Heinonen 10,9 sekuntia Nosoa jäljessä. Lindstedt hyökkäsi pitkällä kolmospätkällä tehden yli 15 sekunnin luokkapohjat Nosoon nähden. Jerry Heinosen yritys puolestaan vesittyi lumipenkka vierailuihin, joissa aikaa kului liki minuutti. Nelosen pohjat sisuuntuneelle Heinoselle ja vitosen Nosolle, mutta kumpikaan ei saanut enään kirittyä Erkka Lindstedtiä kiinni. Voitto 6,9 sekunnin erolla Nosoon ja Heinonen nosti itsensä takaisin kolmanneksi 47 sekunnin erolla Lindstediin.

Nuorten cup-luokassa odotettiin tiukkaa taistelua Alex Forsströmmin ja Juuso Nordgrenin välillä. Nordgren teki ensimmäiselle kahdelle pätkälle pohjat, mutta kolmospätkän tekninen vika hidasti matkan tekoa yli kolme minuuttia. Täten Forsström pystyi hieman hengähtämään ja voitti luokan 2 minuutin ja 19,4 sekunnin erolla Miko Jalavaan. Nordgren teki myös kahdelle viimeiselle pohjat nousten luokan kolmanneksi 2 minuttia ja 25,6 sekuntia Forsströmmille hävinneenä. Forsströmmin vauhdista kertoo se, että hän olisi jälleen kerran voittanut koko Rally Trophyn liki kahden minuutin erolla! V1600 puolella nopein tällä kertaa oli ensimmäisessä kilpailussa keskeyttänyt Niko Mäkinen.

Rally Trophyn pistekärkeen talvikauden jälkeen nousi Jorma Eskelinen. Sami Sarjula nousi voitollansa toiseksi vajaan pisteen perässä. Kolmanneksi tiputettiin avauskisan voittaja Tuomas Levänen. Nopeimmat V1600 kuskit, Annina Noso ja Erkka Lindstedt, ovat sarjan sijoilla 4 ja 5. RSJM sarjassa Levänen on yhä parhaimmalla sijalla, nousten sarjassa sijalle 9. V1600 luokan puolella parhaimmin sijoittunut on Noso, ollen sarjatilanteessa sijalla 13. Nuorten cuppia johtaa oikeutetusti Alex Forsström maksimipistein.
Molemmat sarjat jatkuvat vasta elokuussa, Lahdessa ajettavan Xerox-rallin muodossa.