Tuomisto voittoon, Patjas sarjakärkeen
Neste Taukokartano Revonlahti –ralli helmikuun viimeisenä päivänä toimi Rally Trophy - sarjan toisena osakilpailuna. Ohjelmassa oli viisi erikoiskoetta, joista yhtä oli jouduttu keliolosuhteiden vuoksi lyhentämään. Silti ajettavaa olisi tarjolla yli 60 ek-kilometriä.

Kilpailu avattiin saman tien päivän pisimmällä pätkällä, hieman alle 23 kilometriä pituutta. Sarjakärki Markku Artjoen kilpailu jäi todella lyhyeksi, sillä Polon voimansiirto antautui jo lähtökiihdytyksessä. Lisädraamaa saatiin kun yleisen luokan kuljettajista Kimmo Järvisalo, Pasi Laaksomaa ja Mikke Yrjölä joutuivat pysähtymään edelle lähteneen kilpailijan aiheuttamaan sumaan. Henri Tuomisto oli ensimmäinen joka tästä sumasta ei kärsinyt ja täten pohjat kirjattiin hänelle selvällä 22,9 sekunnin erolla Henrik Pietariseen. Kolmas Ilkka Marttinen 24,9 jääneenä, neljäs Petri Patjas 29,4 hävinneenä ja viidentenä Jere Paananen 33,1 sekuntia Tuomistolle hävinneenä. Toinen erikoiskoe oli mitaltansa vain vajaat viisi kilometriä lyhentämisestä johtuen. Tuomisto osoitti, etteivät ensimmäisen pätkän pohjat olleet sattumaa, ja tällä kertaa eroa tuli Mikke Yrjölään 1,8 sekuntia. Kolmantena Pasi Laaksomaa 6,4 , neljäs Pietarinen 7,4 ja viidentenä Ville Leinonen 8,7 sekuntia hävinneenä.
Kahdeksan kilometrinen kolmoserikoiskoe ajettiin vielä ennen taukoa. Tuomisto ei antanut muille vieläkään mahdollisuuksia, pohjat 9,5 sekunnin erolla Laaksomaahan ja tasa-ajalla tulleeseen Yrjölään. Neljäs Pietarinen 1,8 sekuntia Laaksomaasta ja Yrjölästä, viides 0,5 sekuntia Pietariselle hävinnyt Kimmo Järvisalo.

Tauolla Henri Tuomisto oikeutetusti kärjessä, 41,6 sekunnin erolla Henrik Pietariseen ja kolmantena Ilkka Marttinen perässä 49,4 sekuntia. Kärkiviisikon täydensivät Petri Patjas ja Mikke Yrjölä, juuri alle minuutin Tuomistoa hitaampina.

Neljäs erikoiskoe oli sitten hieman yli 12 kilometrinen ja Tuomisto senkun jatkoi pohjien tehtailua. Eroa tuli 8,8 sekuntia Yrjölään nähden. Kolmas Järvisalo 9,7 sekuntia, neljäs Laaksomaa 10,1 ja viides Pietarinen 10,6 sekuntia hävinneenä. Viimeinen pätkä oli mitaltansa 17,45 kilometriä ja kuin malliksi muille, Henri Tuomisto täräytti pätkälle 22,3 sekunnin pohjat Petri Patjakseen nähden. Tuomistolle on kirjattu nyt sarjan 9 erikoiskokeesta 8 pohjat, melkoista dominointia. Kolmanneksi kiiruhti Otto Koliseva 0,4 Patjakselle jääneenä, neljäs Mikke Yrjölä 4,1 Kolisevasta ja viides Henri Laitinen 1,5 sekuntia Yrjölästä. Kilpailun nopeimmasta ei ollut epäselvyyttä, voitto Tuomistolle minuutin ja 28,7 sekunnin turvin ennen V1600-luokan nopeinta, Henrik Pietarista. Kolmas Mikke Yrjölä, 5,7 sekuntia Pietarisesta, neljäs Petri Patjas 1,9 sekuntia Yrjölästä ja viides, vaivaiset 0,2 sekuntia Patjaksesta, Ilkka Marttinen.
Tuomisto voitti myös luonnollisesti yleisen puolen luokkansa, Yrjölän ja Marttisen viedessä muut palkintopallisijat. Petri Patjas voitti yleisen V1600-luokan, Markku Suvannon hävitessä 20 sekuntia ja Tapio Vuokila hävisi minuutin. RSJM-luokissa V1600-luokan voitto Henrik Pietariselle, vajaan 20 sekunnin erolla Otto Kolisevaan ja kolmas Tapio Nirvi puoli minuuttia hävinneenä. 1400-luokan puolestaan voitti niukasti Jere Paananen, Henri Laitisen hävitessä aikasakon rasittamana 3,1 sekuntia. Kolmas, minuutin perässä, Kristian Kärpänen.

Nuorissa 1400-puolella oletettiin kaksintaistelua Jani Luhtaniemen ja Juuso Jorvalan välille. Taistelu loppui jo ensimmäiselle pätkälle Jorvalan ajaessa ulos ja joutuessa keskeyttämään. Luhtaniemi kirjasi täten neljät pohjat viidestä, ainoastaan kakkospätkällä pääsi Roope Korhonen yllättämään. Maalissa eroa reilu minuutti näiden ainoiden maaliintulijoiden välillä.
V1600-luokassa Manu Lampela ajoi kolmelle ensimmäiselle pohjat ja vaikka Arttu Lähdeniemi yrittikin kiriä viimeisellä kahdella pohjien kanssa, ei kiri aivan riittänyt. Voitto Lampelalle 5,3 sekunnin erolla, kolmas Santeri Kotamäki 28,1 sekuntia hävinneenä.
Nuorten vauhtia kuvaa jälleen se, että Jani Luhtaniemi olisi ollut toinen Rally Trophyssä vain 10 sekuntia Tuomistolle hävinneenä ja Manu Lampela olisi voittanut V1600 luokan liki minuutilla… Cup-pisteissä Luhtaniemi johtaa pisteellä ennen Lähdeniemeä.

Rally Trophyn pistekärkeen nousi Petri Patjas, vajaalla pisteellä ennen Mikke Yrjölää. Viiden kärkeen mahtuvat vielä Henrik Pietarinen, Markku Suvanto ja Jere Paananen. Piste-erothan ovat aivan mitättömiä vielä tässä vaiheessa kautta. RSJM-sarjassa Paananen jatkaa toisella sijalla ja Pietarinen nousi kolmanneksi.
Talvikausi on nyt sarjojen osalta saatu pakettiin ja seuraavaksi pisteistä ajetaan vasta kesäkuussa. Tällöin ollaan Oripäässä Nilfisk-rallin merkeissä.