Tynkäkisa Tuomiston tahtiin
Vuokatissa ajettu Kajaanin Moottorikerhon järjestämä Vuokatti-ralli toimi Rally Trophy sarjan neljäntenä osakilpailuna. Alun perin kilpailussa piti olla neljä erikoiskoetta ja hieman yli 40 ek-kilometriä, mutta viimeinen erikoiskoe jouduttiin sen huonon kunnon vuoksi perumaan ja täten ajettavaa oli vain 27 ek-kilometriä.

Kilpailu avattiin 6,5 kilometriä pitkällä erikoiskokeella ja pohjat ”yllättäen” Henri Tuomiston nimiin. Hieman alle 10 sekuntia hävisi Henri Laitinen, kolmas Tapio Nirvi, neljäs Petri Patjas ja viides Henrik Pietarinen, koko nelikko mahtui 1,1 sekunnin sisään. Kakkospätkällä oli mittaa jo 14,5 kilometriä, mutta pohjat siltikin Henri Tuomistolle 6,3 sekunnin erolla Ville Leinoseen. Kolmas Nirvi, neljäs Patjas ja viides Pietarinen. Kahden pätkän jälkeen vietettiin taukoa Tuomiston johtaessa kilpailua jo kohtuullisen selvästi, 20,7 sekunnin erolla Tapio Nirveen nähden. Kolmantena Petri Patjas vain 1,9 sekunnin päässä Nirvestä.

Tauon jälkeen oli ohjelmassa alun perin molemmat erikoiskokeet toiseen kertaan, mutta jälkimmäinen peruttiin tien huonon kunnon vuoksi. Pätkä kuitenkin ajettiin siirtymäosuutena. Viimeiseksi jääneelle kolmoserikoiskokeelle loppui Henrik Pietarisen matkanteko, tekniikan pettäessä. Pohjat jälleen Tuomistolle, 8,4 sekunnin erolla Patjakseen. Kolmas Jarko Mäkelä, 5,1 sekuntia Patjaksesta, neljäs Jere Paananen 0,2 sekuntia Mäkelästä ja viides Tapio Nirvi 2 sekuntia Paanasesta. Erikoiskokeen kunnosta kertonee jotain se, että edes Tuomisto ei tehnyt aikaparannusta ensimmäiseen ajokertaan nähden.

Voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä, Henri Tuomisto puhtaalla hattutempulla ajoi Rally Trophyn osakilpailuvoittoon. Toiseksi kiri viimeisen pätkän ansiosta Petri Patjas, kuitenkin jo 30,7 sekuntia hävinneenä. Kolmas Tapio Nirvi 5,4 sekuntia Patjakselle hävinneenä. Neljänneksi Markku Suvanto ja viides Jarko Mäkelä. Luokkavoittokin kirjattiin Henri Tuomistolle, Asko Laukkasen ja Petri Poimaan seuratessa perässä. Petri Patjas voitti yleisen V1600-luokan, Markku Suvannon ollessa toinen luokan lähtijä. Junioreiden V1600-luokan voitto Tapio Nirvelle, 12,3 sekunnin erolla Jarko Mäkelään. Kolmas Lauri Joona jo puoli minuuttia hävinneenä. 1400-puolella voitto Henri Laitiselle, 8 sekunnin erolla Jere Paanaseen. Kolmas Toni Joensuu 17,2 sekuntia Laitiselle hävinneenä.

Nuorten luokassa yllättäjä Kalle Markkanen kirjautti uransa ensimmäiselle rallipätkälle pohjat, mutta kakkospätkän lievä ulosajo söi lopputulosta. Arttu Lähdeniemi kiitti ja kirjautti muille pätkille pohjat voittaen V1600-luokan 23,2 sekunnin erolla Manu Lampelaan. Kolmas Markkanen 26,5 sekuntia hävinneenä. Ja jälleen kerran, Lähdeniemen aika olisi riittänyt Rally Trophyssäkin toiseen sijaan. 1400-luokassa Juuso Jorvaala hallitsi päivää, Jani Luhtaniemen ollessa Future-cupin osakilpailuissa samaan aikaan. Voitto 23,1 sekunnin erolla Roope Korhoseen ja minuutin erolla Antti-Petteri Makkoseen. Lähdeniemi käytännössä varmisti Cup-mestaruuden voitollansa, Lampelan, Luhtaniemen ja Jorvalan kilpaillessa himmeämmistä mitalleista.

Rally Trophyn kärjessä Petri Patjaksella on melko tukeva johtoasema, mutta pisteitä on kerättynä jo kaikista osakilpailuista. Kakkosena on Markku Suvanto, kolmantena Tapio Nirvi, neljäs Jere Paananen ja viides Henri Laitinen. Koko kärkiviisikolla on pisteet kaikista tähän astisista kisoista, mutta kilpailuja mielin määrin hallinnut Henri Tuomisto vaanii kuudentena ja voi hyödyntää viimeisen osakilpailun pisteet täysimääräisenä ensimmäisen kisan keskeytyksen vuoksi. RSJM-puolella Jere Paananen jatkaa koko sarjan johdossa, Tapio Nirvi on toisena ja Henri Laitinen kolmantena. Kolmikolla on RSJM-sarjatilannetta ajatellen sama rasite mitä Rally Trophyssä, kun sarjan nelosella Juuso Nordgrenilla on mahdollisuus hyödyntää viimeisen kisan pisteet täysimääräisenä.
Kauden päätösosakilpailu ajetaan lokakuussa Rantarallin merkeissä Mynämäellä.